HYVÄT VANHEMMAT, TERVETULOA MUKAAN VANHEMPAINYHDISTYKSEN TOIMINTAAN!

Suutarilan yläasteen vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on edistää kodin ja koulun yhteistyötä eri muodoissaan. Yhdistyksessä pääset vähän lähemmäs koulun arkea, voit toimia lapsesi koulun hyväksi ja tutustut muihin vanhempiin.

Vanhempainyhdistys pitää yhteyttä kouluun, ottaa kantaa koulunkäyntiin liittyviin asioihin, tekee esityksiä uudistusten aikaansaamiseksi, järjestää erilaisia tilaisuuksia sekä tukee toimintansa tuotoilla koulua taloudellisesti. Järjestämme perinteisesti vanhempainiltojen ja musiikkiluokkien konserttien yhteydessä kahviloita ja arpajaisia. Näin saadut varat jaetaan oppilaille kannustusstipendeinä ja lahjoitetaan koululle opettajien valitsemaan kohteeseen, esimerkiksi urheiluvälineisiin.

Olemme mukana myös Suutarilan alueen Koko kylä kasvattaa -hankkeessa. Yhdistys on Suomen Vanhempainliiton jäsen.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 15.9.2009 klo 18. Puheenjohtajaksi lukuvuodelle 2009-10 valittiin Katariina Jalo, katariina.jalo@luukku.com, 050-3326841.

Johtokunnan jäseniksi valittiin Virpi Ahokas, Tarja Halonen, Osmi Hämäläinen, Riitta Itäinen, Katariina Jalo, Mervi Koivurinta, Anne Koskinen, Katriina Linden ja Timo Sippola.

Lisätietoa toiminnastamme löydät toimintakertomuksestamme 2008-2009, tilinpäätöksestämme 2008-2009, talousarviostamme 2009-2010 ja toimintasuunnitelmastamme 2009-2010 sekä kokouspöytäkirjoistamme.

Kokous 19.10.2009
Vuosikokous 15.9.2009
Kokous 6.5.2009
Kokous 1.4.2009
Kokous 11.2.2009
Kokous 20.10.2008
Kokous 20.10.2008

Suutarilan yläasteen vanhempainyhdistyksen jäseniä ovat automaattisesti kaikkien oppilaiden huoltajat ilman jäsenmaksua. Ja kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan!

Ota yhteyttä ja kysele lisää!



Palaute: Webteam